vuodentoiseksiviimeinenpäivä

Yllättävää miten nopeasti asiat hoituu kun niitä alkaa kunnolla hoitamaan.
Minulla on vuokrasopimus, avaimet omaan asuntoon, sähkösopimus (ja sähkökin parin päivän päästä), pieni tieto mitä tavaroita täältä vien, sopiva kirjahylly katsottu huonekaluliikkeestä, toimeentulotukilaput tammikuulle viety...
Jiikin on saanut kannettua kortensa pikku hiljaa keolle päin. Hän ja kaveri (joka siis edelleen muuttaa tähän nykyiseen kämppään, kutsukaamme häntä Hooksi.) Hoo ovat käyneet asuntotoimistolla, huomenna varmaan kirjoittavat vuokrasopimuksen ym.
Muuten on mennyt ihan ok, näiden asioiden hoito.
Vaikken heti uskaltanut Jiille sanoa siitä vuokrasopimuksesta ym, onneksi hän sitten sen kuultuaan itse otti asian puheeksi. Ja aika hyvin ollaan saatu asioista puhuttua nyt. Ei ole tullut mitään vitun hyvät joulut sinullekin-toivotuksia tai muuta vastaavaa. Mutta huomaa molemmista että muutos on tulossa.

Uusi vuosi ja uudet kujeet olisi tuloillaan. Saa nähdä miten vuosi vaihtuu.
Ja miten uusi vuosi alkaa. :)

...Kun saisi motivaation kylmästi laittaa tavarat laukkuun/laatikkoon/jätesäkkiin ja raahata ne omalle asunnolla. Saisi tämän vittumaisimman vaiheen tästä alta pois ja voisi alkaa elämään.

Mitä se kuvittelee?

Kyllä viina antaa rohkeutta miehelle.
Olimme illalla viihteellä, tai siis Jii oli ja minä lopetin kesken koska muutaman naukun jälkeen ei enää tehnyt mieli. Kivaa oli nähdä kavereita ja pitää hauskaa pitkästä aikaa. :)
Sitten tultiin kämpille. Istuin lukemaan kirjan loppuun, Jii teki voileipää. Sitten se tuli eteeni sohvalle, otti kirjan pois, katsoi silmiini, sanoi Netta... ja kosi.
Siis kosi minua. *huokaus* Ensin tuntui että nauratti, mutten nauranut. "Sä luulet etten ole tosissani.." No oletko? "Niin tosissani kuin voin olla.." Sitten pidätin kyyneleitä, huokailin, mietin miten tämä pitää hoitaa. Pyysin Jiin viereeni ja halasin kovasti. Selitin ettei nyt ajatella noin vakavia, kyllä kaikki kääntyy paremmin, ei mietitä tuollaisia.

Miksi se teki sen? Luuleeko Jii että kaikki paha ja suru sekä ongelmat pyyhkiytyy pois kun lujitetaan suhdetta vihkivalalla? Ollaanhan mä naimisiin menosta puhuttu, silleen hyvinä aikoina, silleen "ehkä sitten joskus.."-tyylillä. *huokaus*
Minuun sattui niin hirveästi. Pelotti sanoa suoraan ei, pelotti vastata mitään. En halunnut. Mieli teki huutaa että mitä helvettiä se kuvittelee. Vaikka samalla tuntui niin ihanalta. Itkettää nytkin.

Eikö se ymmärrä. Ei tätä korjata sanomalla tahdon.
Jii ei ole edes kertaakaan pyytänyt anteeksi. Ei kertaakaan. Tietääkö se ettei se mitään perjaatteessa merkitse vai ajatteleekö se ettei sillä ole enää mitään merkitystä?

Siltä ja väliltä

Joulu meni yllättävän hyvin. Normaalisti. Olimme Jiin kotona muutaman tunnin, pukki kävi ja Ässä sai lahjan. Sitten minun äitini luokse, olimme siellä myöhään iltaan asti. Ässä jäi yöksi. Ässä on ollut muutaman yön äidilläni nyt. Se tuntuu välillä hyvältä, vaikka ikävä on kova. Tänään Ässä tulee kotiin. :)

Meillä on mennyt aika hyvin. Mitä nyt Jii on vähän hermoillut kaikesta. Mä olen pistänyt merkille miten pienestä se nykyään hermostuu, johtuisikohan lääkkeistä. Se ei saanut helposti tupakkaa pehmeästä askista joten kirosanojen saattelemana se myttäsi koko askin paskaksi ja heitti roskiin. Levyt jotka pätkii lentää auton ikkunasta ja muutenkin on kirosanoja koko ajan ilmassa. Ahdistaa.

Tässä pari päivää sitten kun olimme menossa kaverin luokse, minä, Poika joka siis muuttaa meille ja Jii. Jii aloitti yhtäkkiä keskustelun. "Mikä tämä meidän tilanne nyt on?" Veti hiljaiseksi. Tajusin sitten yhdistää keskustelun ajankohtan, lastenvalvoja soitti aikaisemmin ja pyysi Jiin puhelinnumeroa, koska olen tehnyt meistä muuttoilmoituksen, minusta ja Ässästä. "Niin miten niin mikä tilanne?" Sanoin, enkä tajua yhtään miksi. Tottakai mä tiesin mistä puhutaan. No, sitten Jii sanoi että no kun puhelimessa muut sanoo että olet tehnyt muuttoilmoituksen ym ym. Sanoin sitten kaiken. Kyllä, silloin kun laitoin perjantaina viestiä että menet asuntotoimistoon kirjoittamaan vuokrasopimuksen... Jii tähän väliin tokaisi että "sanoit että pitäisi kirjoittaa se sopimus." No helvetti sentään, ei mun mieleni mihinkään ollu muuttunut. Kyllä, no kirjoitin sen vuokrasopimuksen ja samalla täytin osoitteenmuutoslapun. Kyllä, olen vienyt asumistukilaput kelaan, kyllä minulla on elatushakulaput valmiina, kyllä, olemme muuttamassa. "No milloin sä kannat kamasi ulos?" No, tässä pitäisi alkaa kohta.. "Jaaha". *huokaus*
Yritin piipittää etten siksi kertonut heti koska en tiennyt miten Jii suhtautuu asiaan. Että on vaikea puhua näistä. Ärsyttää, miksei Jii ymmärrä että mua pelottaa puhua näistä asioista, pelkään että se alkaa riehumaan.
Jiin puhetyyli näissä asioissa oikein huokuu syyttämistä. Saa minulle tunteen että minä revin tämän perheen rikki. Että syy on minun. Olen paska äiti, vien lapsen pois isänsä luota. Eihän se ole niin, eihän? Eikö mulla ole oikeus olla onnellinen?

Edellisen episodin jälkeen tulimme illalla kotiin. Jii tokaisi yhtäkkiä voileipää tehdessään että "mitähän sitten ois tapahtunu jos olisin sille sossutädille sanonut että mulla on jotain muuttoa vastaan..?" Olin ihan hiljaa, pää raksutti mitä sanoisin. Piipitin varovasti; En kyllä tiedä miten sellainen tilanne sitten hoidetaan, en tunne heidän käyttäytymistään. Teki mieli sanoa ettei sillä ole mitään merkitystä jos toinen tuntee olevansa uhattu ja vaarassa. En sanonut. Onneksi tilanne meni ohi.

*huokaus*

Nyt Jii siis tietää, että olen lähdössä. Että kaikki on valmiina. Ei tarvitse enää kuin pakata kamat ja mennä. Ja käydä lastensuojelutädin luona kirjoittamassa elatus/tapaamislaput, ja viedä kelaan lappuja. Se vähän helpottaa. Mutta tuntuu että kaikki on yhä kesken. En ole tehnyt pientäkään elettä pakkaamisen suhteen. En näin joulun alla yksinkertaisesti ole pystynyt. Kaikki, pikkuasioita lukuunottamatta, on mennyt todella hyvin. Vaikka ilmapiiristä huomaa minun ahdistuneisuuteni, olen hieman paremmalla tuulella. Saan öisin nukuttua ja paniikkikohtauksia tulee tosi harvoin. Tosin silloin kun se iskee, se iskee kunnolla.
Olen huomannut miten yllättävän aktiivinen lakanoissa pyörimisen kausi meillä on. Kun Ässä on ollut pari yötä hoidossa, ollaan kirjaimellisesti touhuttu koko ajan melkein. :) Se tuntuu hyvältä, jokin asia sentään loistaa suhteessamme.

Kun vaan saisin Jiin ymmärtämään todelliset syyt miksi teen tämän, ja miksen minä voi jäädä tähän asuntoon. Ei sitä tiedä miten paljon suhde parantuu ku asumme eri osoitteissa. Ei ole niitä asioista mistä yleensä tapellaan, yhteiset laskut, pyykkienpesu ja siivous, vaan on omat kodit mistä kumpikin pitää huolta itse.
Saa nähdä miten tässä käy..

Muutos edistyy, ja pelottaa.

Pitkästä aikaa kirjoitan jotain tänne. On ollut niin paljon kaikkea, koulussa on ollut isoja kurssitöitä, kokeita ja kaikenlaista. Joulukin on ovella! Ei tunnu yhtään siltä että ensi viikolla on jouluaatto. Olen aivan rahaton etten ole saanut ostettua joululahjoja tai mitään muutamaan. Se harmittaa paljon. :/

Tekstailin vähän Jiin kanssa eilen kun sanoin meneväni asuntotoimistoon, varmaan allekirjoittamaan vuokrasopimuksen. "Ettekö te voi jäädä?" Tuli kysymys. Yritin selittää ettei se onnistu ja miksi se ei onnistu. Meinasin suuttua. Miten hän voi tehdä minulle näin pahan mielen, pyytämällä jäämään ja minun täytyy sanoa että ei, vaan mieluummin otan pojan ja lähden. Vaikka kaikki johtuu siitä mitä Jii teki. *huokaus* Saimme sen verran viestiteltyä että juttelemme elatus- muista asioista tällä viikonloppuna.

Ja minä allekirjoitin vuokrasopimuksen. *syvä huokaus ja pieni varovainen hymy*

Nyt siivoilen kämpillä ja odotan ystävää käymään. Ässä on äitini luona käymässä ja Jii perukassa metsästämässä. Olo on aika hyvä ollut nyt, olen saanut nukuttua eikä ahdistus/paniikkikohtauksia tule niin paljon. Onneksi. Nyt vaan pelottaa miten muutto sujuu, sitä pitäisi alkaa tässä joululomalla tekemään, avaimet saan joulupyhien jälkeen.

Jospa tämä tästä lähtee käyntiin. Toivotaan.

Maanantai

Taas on maanantai.
Viime viikko vierahti todella nopeasti, viikonloppu samoin. Aika perussettiä on tapahtunut nyt tässä edellisen kirjoituksen jälkeen. Tuntuu ettei oikein osaa kirjoittaa mitään, koska ei ole mitään erikoista tapahtunutkaan.
Viikonloppuna oli taas kurssiporukan päivä. Oli mukavaa että sai taas hullutella ja tehdä juttuja. Minut myös valittiin projektipäälliköksi ja se piristi mieltä. :)

Ahdistus on hieman helpottanut. Olen saanut muutamana yönä nukuttua, vaikka Jii onkin vieressä ollut. Elämä on ollut aika normaalia, eikä se oikeastaan ole huono. Ainakaan Ässää ajatellen. Toisaalta, tämän muuttamisen tekisi helpommaksi jos olisin heti taistelun jälkeen pysynyt poissa, mutta hankalaa se on. En olisi Ässän kanssa halunnut kenenkään nurkissa oleskella. Että jospa tämä tästä.

Jiin seuraksi muuttaa yksi yhteinen kaverimme, hänkin erotilanteessa oleva mies. Mukavaa. Jiin ei tarvitse lähteä mihinkään ja hänen ei tarvitse olla yksin. Toisaalta tämä muuttava mies joka harrastaa sinkkuna ollessaan varsin huoletonta poikamieselämää, hieman mietityttää että lähteekö Jii sitten rientoihin mukaan.
Ai niin, Jii olikin viihteellä nyt viikonloppuna kun olin poissa. Tuntui jännältä kun tiesi että se on muualla juhlimassa ja ilman minua. Mutta en antanut sen häiritä.
Mutta tähän muuttamiseen vielä.
Ihan hyvä kai se on että tämä kaverimme muuttaa Jiin luokse. He olivat, kun tämän miehen kanssa puhuin, Jiin kanssa miettineet mitä mies tuo taloon ym ym. Se on hyvä. Toivottavasti se helpottaa tätä minun muuttoani ja Jii osaisi vaikka jopa hieman innostua siitä että saa asustella äijien kesken. Plus tietysti Ässä aina silloin tällöin. Saa nähdä mitä mistäkin tulee...

Minun pitäisi soittaa asuntotoimistoon ja käydä siellä loppuviikosta, varmaan kysymässä joko remontista on selvinnyt lisätietoja ja että allekirjoittaisin vuokrasopimuksen. Sitten täytyykin kelaan alkaa tehdä papereita ym ym.
Ja Jiin kanssa pitäisi saada sovittua huonekaluista, elatuksesta ja tapaamisoikeuksien kirjoittamisesta. *huokaus* Ei millään huvittaisi käsitellä mitään asioita. Pakko on. Toivon vaan että Jiikin pystyy siihen.

Palaako täällä jokin..?

Ruuanlaittotaitoni ovat selvästi ruosteessa. Yritin pannulla paistaa hienosti kanapihvejä ja pari ensimmäistä paloi. Ihan kirjaimellisesti. *huokaus* Täällä haisee hieman käry. Laitoin loput pihvit uuniin ja nyt toivon parasta, Ässä jo kyselee joko äiti ruoka on valmis. :D Toivotaan että uuni nyt pelastaa.

Koulun jälkeen menin Kaverin kyydillä käymään asuntotoimistossa. Sain avaimet miettimääni asuntoon ja kävin sitä katsomassa. Se näytti hienolta! :) Isolta ja hienolta. Hyvin käytännöllisesti järjestetyt huoneet ym ym. Takaisin asuntotoimistoon ja sovittiin että kämppä on varattu minulle. Papereita ei vielä kirjoitettu, koska mun täytyy täydä vielä sosiaalitoimistossa huomenna.
Ainut huono homma on, että taloa lähestyy iso remppa mikä tarkoittaa että hetken paikalla asuttua saamme lähteä todennäköisesti evakkoon. :/ Mutta mikä vaan tässä tilanteessa, sitten majoidutaan muualle.

Jii tuli myös asuntotoimistoon kun olin siellä. Yksi yhteinen ystävämme on muuttamassa takaisin tälle paikkakunnalle ja miettivät nyt, jos hän muuttaisi tähän kämppään Jiin seuraksi. Loistava idea. Saa nähdä miten se homma sitten etenee jos he yhteen muuttavat. Meneekö ihan poikamiesboxiksi koko homma.

No, mutta nyt on siis asunto tiedossa. Tammikuun alussa tai jopa joulupyhien aikana voi muuton aloittaa. *huokaus* Onneksi se asia on nyt hoidossa.

Olin menossa sossuun ja pyysin Jiin mukaan. Menin siis lastenvalvojan luokse. Selitin tilanteen ja kyselin mitä lappuja täytyy tehdä ym ym. Nainen kertoi elatus-tapaaminen- ja huoltajuuspapereiden täytöstä, käytännönjärjestelyistä ja papereiden täyttämisestä. Jii oli aika hiljaa koko ajan. Sanoin naiselle että juttelemme vielä Jiin kanssa käytännönasioista, ja sitten soittelemme niin kirjoitetaan paperit.

Jii oli hyvin hermostunut kun lähdettiin pois. Ei hän mitään sanonut kun tokaisin että minä haen Ässän hoidosta ja tullaan sitten kämpille. Ei tarvinnut sanoa että häntä hermostutti, sen huomasi autosta joka lujaa kiihdyttäen ja huutaen poistui pian parkkipaikalta.

En ymmärrä, tai siis okei.. Ymmärrän miksi Jiitä vituttaa ja hän on pahalla mielellä. Mutta eikö hän ymmärrä miten se mua pelottaa? Mä olen suoraan sanottuna kauhuissani kun tiedän että mun pitää olla ilta Jiin kanssa kahden. Tai siis onhan Ässäkin, mutta se ei auta minua yhtään. :/ Miksi Jii käyttäytyy sillä tavalla kun tietää miltä se minusta tuntuu? Yrittäisi edes esittää jotain muuta..

Minua ahdisti hirveästi. Pelotti mennä kämpille.
Pyysin kaverin meille teelle jottei tarvitsisi jäädä kahden Jiin kanssa. :(

Joku aika sitten Jii lähti auttamaan Kaverin poikkista autorempassa. Minä olen kotona Ässän kanssa. Vai onko tämä koti? Asunto? En minä tiedä.
Tuntuu hirveältä kun täytyy olla paikassa jossa tuntee suurta ahdistusta ja vielä kutsua paikkaa kodiksi.. *huokaus* Jospa tämä tästä.

Saa sitten nähdä miten menee, saadaanko tänä iltana juteltua joistain asioista.
Toivottavasti. Ja niin ettei tulisi mitään sanomista.. :'(

Päätös edessä.

Minua turhauttaa. Istun atk-kurssilla ja opettaja kertoo asioita, joita olen aloittanut tekemään itsenäisesti noin kymmenen vuotta sitten. Yritän kuitenkin virkistää muistiani ja tehdä työtä käskettynä. Kertaushan on opintojen äiti. :)

Tänään koulun jälkeen täytyy käydä asioilla.
Kello kaksi on aika vuokranantajalle ja edessä on päätös; otanko kämpän mihin kävin kysymässä asumistukiarvion.. *huokaus* Ahdistaa kamalasti. Ja pelottaa mitä tulevaisuus tuo tullessaan. En sitä pelkää, miten Ässän kanssa pärjään, vaan lähinnä sitä, miten elämä lähtee menemään Jiin kanssa kun asumme erillään. :(
Toivon tosiaan että Jii ymmärtää miten tärkeää on nyt näyttää että hän haluaa yrittää ja käyttäytyy hyvin. Hmm. Tuntuu kamalalta puhua tälläistä, kuin selittäisin lopetusuhan alla olevasta vihaisesta koirasta. Rumasti sanottu ehkä, mutta ymmärrätte varmaan asian pointin?

Puoli kolmelta sosiaalitoimistoon lastensuojeluvalvojan juttusille. Pitää kysellä mitä papereita pitää tehdä, miten sovitaan mistäkin ym ym. Ahdistaa sekin.

Ja kaikessa ahdistaa eniten se, miten Jii suhtautuu. En ymmärrä miksi ajattelen Jiitä koko ajan, siis että mitenköhän se tämän ja tämän asian ottaa. Minähän se tässä olen se joka on turpaan ottanut ja kärsinyt? Eihän mun tarvitsisi surea miten paha mieli Jiillä nyt on tai tulee olemaan? Eihän?
Mutta en osaa olla surematta. Ja se rakkaus mikä meidän välillä on edelleen ja tulee aina olemaan, estää sen.

krapula

On kyllä karsea olo. :( Menkat alkoivat tänä aamuna, 6kk tauon jälkeen joten kivut on myös sen mukaiset. Inhottavaa. Onneksi elämä alkaa pikkuhiljaa voittaa.

Olimme tosiaan Kaverin, hänen poikkiksensa sekä Jiin kanssa eilen hohtokeilaamassa. Se oli kivaa! :) Muutenkin kaikki meni ihan hyvin. Jännitti kun Jii joi muutaman, mutta eipä siitä sitten mitään tullut sanomista. Meinasin muistuttaa että eikös hän sanonut lopettavansa juomisen kokonaan, mutten sitten kehdannut. Ettei alkaisi joku tappelu siitä asiasta. Minä itse otin kyllä ihan urakalla. En tajua mikä iski.. Jano varmaan. :D Mutta hauskaa oli.

Nyt en osaa enempää kertoa koska kärvistelen näissä kivuissani. Huomenna pitäisi käydä sossussa asuntoasioissa. Kysymässä avustaako ne takuuvuokrassa ym. Sitten tiistaina koulun jälkeen käymään asuntotoimistossa sanomassa otanko asunnon vai en.
Lisää tekstiä tulee myöhemmin sitte siitä. :)

Asuntoja asuntoja

Kyllä on eri kiva herätä yli kymmenen tunnin unien jälkeen. :) Juon aamuteetä selailen vauvalehteä jonka tilasin näytenumerona.
Eilinen meni ihan hyvin. Katsoin Kaverin kanssa elokuvia, Jii oli Kaverin poikkiksen kanssa pikaisella reissulla muutaman sadan kilometrin päässä. Tulivat he kuitenkin yöksi kotiin. Katsottiin Jiin kanssa kahden elokuva. Mentiin petiin.

Jii teki yllättävän siirron ja kysyi mitä vuokranantaja oli sanonut. Menin lievään paniikkiin. Mitä mä uskallan sanoa? Miten sanon kaikki? Alkoi pelottaa ja ahdistaa mutta keräsin rohkeuteni ja kerroin että toin Jiille asunnonhakulappuset jotka vuokranantaja käski täyttää ja että Jiin täytyy mennä käymään siellä henkilökohtaisesti. Lisäksi sanoin että vein asumistukiarvion Kelaan yhdestä kämpästä. Mua ahdisti puhua kasvotusten asioista. Yritin jostain ihmeen syystä ehdotella intiimiä hetkeä. "Ei nyt.." Hän sanoi hiljaa.
Hetken Jii oli hiljaa, sitten hänen rintansa nytkähteli pääni alla. Itkikö hän? Kysyin mikä on hätänä, hän ei sanonut mitään. Sitten kysyin haluaako hän jutella vai nukutaanko vaan? Ei vastausta, olkien kohautus vaan. Yritin nukkua ja tuntui kamalalta. Yhtäkkiä Jii nousi ja istui sängyn reunalle, pää haudattuna käsiin ja huokaili syvään. Mä säikähdin. Odotin vartalo jännittyneenä seuraavaa siirtoa. Tiesin että kolme vaihtoehtoa on, mitä tapahtuu; joko siitä alkaa tappelu ja huutaminen, alkaa itkeminen ja anelu, tai homma rauhoittuu eikä tapahdu mitään. No, mitään ei tapahtunut. Jii asettui maate.
"Vieläkä haluat hiplata?" Hän kysyi. Ja minä hymyilin ja vietimme intiimin hetken. Tilanne oli hyvin ristiriitainen. Toisaalta minua vielä halutti, toisaalta en uskaltanut olla tekemättä mitään antamalla näin ollen aihetta tappeluun siitä, mite minä ensin vonkaan ja sitten en annakaan tai jotain. *huokaus*
En mä halua elää näin, jatkuvassa pelossa.

Ässä on viikonloppuna hoidossa koska tänään minä lähden muutaman kaverin kanssa keilaamaan toiselle paikkakunnalle, ja sieltä tullaan myöhään illalla. Jii tulee mukaan. Se vähän jännittää. Minä ainakin meinaan juoda muutaman takaisin tulomatkalla, sovimme Kaverin kanssa että hän ajaa takaisin ja minä sinne. :)
Mukavaa päästä kokeilemaan jotain uutta, en ole ikinä keilannut.

Mutta vakavempaan asiaan. Kävin tosiaan siellä asuntotoimistossa. Minulle ehdoteltiin kaksiota nykyiseltä kadulta, mutta kieltäydyin. Miten minä kuljen 5km keskustaan opintoihin ja Ässän hoitopaikkaan aamulla ennen kahdeksaa joka päivä? Ei se onnistu koska minulla ei ole omaa autoa. Sitten se löytyi, kolmio. Noin 300m Ässän hoitopaikasta ja 150m minun opiskelupaikasta. Kerrostalosta, ensimmäisestä kerroksesta. :) Neliöitä on 73, 3 vähemmän kuin tässä nykyisessä, ja joutuisin asumustuen jälkeen 170e maksamaan itse. Se on paljon, mutta toisaalta ei kun vesikin kuuluu vuokraan. Täytyy maanantaina soittaa sossuun ja tiistaina käydä sitten asuntotoimistossa kysymässä, miten muutto onnistuu ja milloin.
Kunhan Jii nyt hoitaisi hommansa myös ja etsisi asuntoa.

Ahdistaa ajatella että täytyy aloittaa pakkaaminen ym ym. *huokaus*
Toivottavasti tämän päivän hauskanpito antaa muuta ajateltavaa. :)

Miten niin torstai on toivoa täynnä?

Olen äidin luona Ässän kanssa. Tulimme tänne eilen ja oltiin yötä. Ajattelin että saan rauhassa tehtyä isomman koulutehtävän loppuun kun äiti leikkii pojan kanssa. Ja saan illalla omissa oloissani kirjoitella blogia.

Mietin aika usein, antaisinko Jiille blogin osoitteen. Ehkä annankin, mutta myöhemmin. Kun tämä tilanne on rauhoittunut kunnolla. Ellei Jii ole jo nähnyt blogia. Tyhjentelen sivuhistoriaa aika usein ettei se täyty kaikesta turhasta, mutta on se voinut sen huomata, blogin siis. Toisaalta, mitä haittaa siitä on. Purkaudun tänne tunteiteni kanssa rehellisesti ja suoraan, täältä näkee miten paljon minuun sattuu ja mitä millä hetkellä ajattelen. Mutta olen muutellut joitakin paikkoja, asioita ym. Joten voisiko Jii käsittää muuttelut sillä tavalla että valehtelen, mikä sitten suututtaa? Vaikka ei muutokset tarinassa mitään vaikuta, asiani tulee selville ihan yhtä hyvin, väitän sitten olevani 20 vuotias helsinkiläinen tai 24v naikkonen kuopiosta. Sillä ei ole, tai ei minusta ainakaan pitäisi olla, kenelle lukijalle mitään sen suurempaa vaikutusta, mistä olen tai mikä on ikäni tai koulutukseni. Tai muutakaan. Vai onko muka?

Tosiaan. Tänään on torstai. Minua ärsyttää koska kirjoitusinto on kova mutta tuntuu etten tänne blogiin halua kertoa paljoa sellaisia arkisia ärsyttäviä asioita. Niinku että sain tentistä hyvän numeron tai että Ässä kävi taas uimassa ja nyt huutelee tuolla lastenhuoneessa että häntä rokotutettattiin lääkärin toimesta, kun otimme sikanuhapiikin. :) Hassu lapsi, elämäni piriste <3
Yritän siis kirjoitella tätä asiaa, tätä matkaani tänne, arkistenkin asioiden kera mutta ne eivät ole pääasiana.

Juttelin muuten eilen Jiin kanssa messengerissä.
Keskustelua voisi jotenkin verrata autokolariin. :D Hassu vertaus, mutta näin; Ensin ajellaan ihan tavallisesti. Sitten tulee pari liukasta mutkaa missä auto vähän nykäisee. Taas tavallista ajoa, kunnes ajetaan mustalle jäälle, auto lähtee käsistä, ja sitten rysähtää. Mutta onneksi sitten selvittiin hengissä ja päästiin kunnossa ulos autosta ja auto työnnettyä takaisin tielle. Ja matka jatkui.
Aluksi puhuimme siis ihan niitä näitä. Yritin puhua tunteista, sekä omista että Jiin. Meni välillä ihan häneksi ja jotenkin jännästi Jiin kirjoituksesta jo huomasi että sitä ärsytti puhua koko asiasta. Ja hän sanoikin lopulta sen. Yritin painottaa että asioista on pakko puhua. No, sitten alkoi se että jauhan yhtä ja samaa asiaa ja että hän ei voi estää mun muuttamista ja tahtoo pitää perheen kasassa ja ja ja.. Sitten tuli ärsytystä molemmin puolin, menneistä teoista ja kaikesta siitä, miten ne näyttävät heijastavan tulevaisuuden näkymiin. Silloin rysähti. Mutta sitten pikkuhiljaa saatiin keskustelu kunnolliseksi ja lähdimme jatkamaan matkaa. Siis sillä kuvannollisella autolla. :)
Puhuin muuttamisesta. Ja sain sanottua että menen perjantaina käymään vuokraisännän luona. Selitin myös että täytyy yhdessä näistä jutella, koska muutto eroaa normaalista, kun jos muutan taloyhtiön sisällä ja toinen ei heti saa asuntoa niin irtisanomisajat ym kaikki pitää miettiä. Ensin Jii oli että hän kyllä itse hoitaa asiansa kiitos vain, mutta loppuvaiheessa keskustelua sovittiin että kyselen perjantaina vapaiden kaksioiden tilaa. Jiitä varten.
Yksi asia mikä Jiitä ärsytti oli se että olen käyttäytynyt aika paljon kuin ei mitään ja kuitenkin sitten puhun tälläisiä, viitaten siihen etten ole puhunut kasvotusten. Siinä sitten selitin etten uskalla ja miksen ja ja.. Kaikkea.
Sitten kirottiin yhdessä maailmaa, miten nallekarkit ei mene tasan. Tuntui hyvältä jutella vähän arkisia asioita suurien tunteiden puimisen jälkeen. Kun Jii kysyi olinko lähdössä kaveripariskunnan kanssa keilaamaan, oletin että hän sanoo ettei olekaan tulossa. Mutta on hänkin tulossa. Että hyvä oli nähdä ettei keskustelumme asioista nyt ainakaan heti mitään suurta vaikutusta tehnyt meidän väliimme. Ja että voimme edelleen ja kaikesta huolimatta, hengailla porukalla.
Sen näkee sitten mikä fiilis on huomenna asunnonhaun jälkeen ja miten heti pystyn puhumaan asioista.
Mutta, nyt poliisikoira rexiä ja teetä :) Saa nähdä tuleeko Jii milloin meidät hakemaan, olisi tarkoitus mennä kämpille yöksi kun pitää hakea koulukirjoja ja lääkekin täytyy ottaa.

Piu piu.

Mä olen vielä hieman väsynyt mutta jospa tästä kohta heräisi. Pitäisi tunnin päästä olla opiskelemassa ahkerasti opistolla. Yöunet jäi vähän lyhyeksi kerjäämäni intiimikohtauksen takia. Mutta ei kaduta. Mitä nyt paikat vähän hellinä.
Musta tuntuu että tämä touhu satuttaa Jiitä ja mua. Ei ehkä nyt heti, nyt heti se tuntui helvetin hyvältä. Mutta myöhemmin. Otan sen riskin. Jos mä täällä vielä olen, miksen nauttisi "parisuhteen hyvistä puolista?" En mä halua olla ilman. Enkä mä halua lähteä sitä etsimään mistään muualta. Ehkäpä tässä meidän suhteessa on vika siinä että asumme yhdessä, ja siksi tilanne kärjistyy. Ehkä muuttaminen erilleen auttaa..?

En tiedä. Välillä tuntuu että keksin tekosyitä Jiin tekemisille. Tai siis jotenkin yritän keksiä puolustusta sille. Nyt kun "kaikki on hyvin" taas. Hmrm, kun sieltä asuntovälittäjältä soitettaisiin pian. Tai taidan itse soittaa sinne päin tänään.
Pakko saada tämä tilanne johonkin ratkaisuun. Sitten katsotaan mitä tapahtuu.

Tänään on iltapäivällä taas terapia. Viimeviikon käynti jäi välistä koska olin sairas. Hmm. Saa nähdä mitä tänään juttelemme. Toivon vaan että saan sieltä voimaa jaksaa tätä matkaa ja uskallan pysyä päätöksissäni.

Mä huomasin että meistä kumpikaan ei ole sanonut tapahtuman jälkeen "minä rakastan sinua". Mä olen toisaalta iloinen siitä, en voisi uskoa siihen nyt jos Jii sen sanoisi.
Kukaan ei lyö rakastamaansa naista. Kukaan ei lyö lapsensa äitiä tai tyttöä, jonka kanssa asuu yhdessä ja on luvannut viettää yhteistä aikaa koko loppu elämänsä.. Mutta jos joku niin tekee, ei hän kaiken jälkeen sano vielä rakastan sinua..

Ensimmäinen luukku auki

Niin se vaan tuli, joulukuu.
Ahdistaa. Joulu tursuaa jo ovista ja ikkunoista, korvista puhumattakaan. Ahdistaa se että täytyy koristella, kuunnella kaupassa joululauluja. Täytyisi repiä jostain lahjoihin rahaa. En hirveästi ostele lahjoja, lähinnä perheelle ja muutamille ystäville. Kortit postitan. Hitto, nekin pitää postittaa pian! Ärh!

Tein eilen kirpputorilöytöjä, kun sain pikkuisen rahaa. Ostin ihanat pitkävartiset korkokengät ja niihin sopivan hameen. Se piristi minua todella paljon <3 Harvoin löydän kerralla asukokonaisuuksia. Täytyy tänään etsiä asuun sopiva paita ja laukku kaappien uumenista niin on sitten valmiina yksi asuvaihtoehto. :)

Kämpillä (kotona?) menee ihan hyvin. Samanlaista kun normaalisti.
Toissayönä iski hirveä ahdistuskohtaus ja piti alkaa papereita lueskelemaan ja siivoamaan keittiötä, puoli kahden aikaan yöllä. Meinasin kuolla sänkyyn. Kuristava tunne kurkussa, heikotus, oksetus ja pelko. Kylmät väreet ja tärinä. Aivan hirveää.
Otin eilen illalla yhden rauhoittavan ja uni tuli pian, onneksi. Tänään heräsin aika pirteänä, tosin uni olisi vielä maistunut. Taidan ottaa napin taas tänä iltana.

Tässä tämän tilanteen päällä ollessa, tai siis vähän sen jälkeen kun se on rauhoittunut, olen alkanut miettiä syitä, miksi meillä menee niin kuin menee. Tai oikeastaan olen ajatellut kaikkea sitä miksi poismuuttaminen on sitten se parempi ratkaisu. Siis sen lisäksi etten saa turpaani.
No, yksi asia on siivous.
Okei, kyllä Jii siivoaa kun pyytää (ja joskus patistaa/käskee) muutaman kerran. Mutta aina, ihan aina kun mä sanon että täytyy siivota, tulee joku "vastahan sitä siivottiin" tai "no mitä täällä täytyy siivota?". Imuroida, pestä lattiat koiran kuratassuista, Ässän lelulaatikosta ottaa roskat pois, pestä pyykkiä, siivota keittiö, pyyhkiä tasot ja pistää astiat koneeseen. Ei se nyt ole niin vaikeaa...?
Hermostuminen.
Joo, se on toinen asia. Minä, niinkuin moni muukin varmasti hermostuu joskus. Kohottaa ääntä, paiskaa astiakaapin hieman kovempaa kiinni, tai sanoo jonkun asian sarkastiseen sävyyn. Minä kyllä kuulen sitä. Aina kun Jii hermostuu, hän kyllä näyttää sen. Ei tämä tarkoita että hän on väkivaltainen aina kun hermostuu. Mutta mutta.. Kyllä sen huomaa. Ne eleet ja ilmeet, sanat.
Minä en hermostu. En voi hermostua, tai ainakaan näyttää sitä. En muista milloin viimeksi olisin hermostunut ja oikeasti näyttänyt sen. Huutanut tai sanonut kovasti että nyt oikeasti vituttaa ja rankasti tämä ja tämä asia.. En uskalla. Sanon hiljaa jotain, menen tupakalle tai lenkille.
Minua ärsyttää se, että en uskalla hermostua Jiille, mutta Ässälle kyllä. Siis, älkää käsittäkö väärin. Tarkoitan sitä että kun teen jotain, esimerkiksi tyhjennän astianpesukonetta minkä Jii lupasi tyhjentää mutta mitään ei tapahdu, ja Ässä tulee siihen repimään alaritilää irti tai nostelemaan lusikoita lattialle. Minä saatan ärähtää. Pyydän ensin kauniisti, sanon että äiti tekee hommia että nyt ei voi tulla siihen hyppimään. Ja vaarallistakin se on. Ei uskota ei, sitten täytyy kohottaa ääntä, nostaa poika pois ja ns. kuvannoillisesti sysätä syrjään.
En tahtoisi tehdä niin. En tahdo äristä Ässälle. En vaan tiedä miten purkaisin kiukkuni. Mä huomaan ajattelevani kotiaskareita tehdessäni, että nyt tekisi niin mieli repäistä tuo alin astiakaappi alas seinältä. Tai heittää kädessä oleva lautaspino seinään. Ihan vaan kokeillakseni, helpottaako se oloa.
Mutta yleensä olen hiljaa. Ihan hiljaa vain.

Tuossa muutama pähkäily ja pohdiskelu. Siis, ei pidä nyt ajatella että okei, mulla kävi paska mäihä ja sitten on vielä tuollaiset asiat, joten muutan pois. Ei! Syyn me kaikki tiedämme, miksi olen lähdössä. Koska pelkään ja en voi luottaa, olla oma itseni omassa kodissani.
Jospa se muualla asuminen sitten parantaa noita yllämainittujakin asioita.
Toivotaan parasta ja pelätään pahinta. ;)

Mutta nyt syömään, jos ruoka maistuisi tänään.