Päätös edessä.

Minua turhauttaa. Istun atk-kurssilla ja opettaja kertoo asioita, joita olen aloittanut tekemään itsenäisesti noin kymmenen vuotta sitten. Yritän kuitenkin virkistää muistiani ja tehdä työtä käskettynä. Kertaushan on opintojen äiti. :)

Tänään koulun jälkeen täytyy käydä asioilla.
Kello kaksi on aika vuokranantajalle ja edessä on päätös; otanko kämpän mihin kävin kysymässä asumistukiarvion.. *huokaus* Ahdistaa kamalasti. Ja pelottaa mitä tulevaisuus tuo tullessaan. En sitä pelkää, miten Ässän kanssa pärjään, vaan lähinnä sitä, miten elämä lähtee menemään Jiin kanssa kun asumme erillään. :(
Toivon tosiaan että Jii ymmärtää miten tärkeää on nyt näyttää että hän haluaa yrittää ja käyttäytyy hyvin. Hmm. Tuntuu kamalalta puhua tälläistä, kuin selittäisin lopetusuhan alla olevasta vihaisesta koirasta. Rumasti sanottu ehkä, mutta ymmärrätte varmaan asian pointin?

Puoli kolmelta sosiaalitoimistoon lastensuojeluvalvojan juttusille. Pitää kysellä mitä papereita pitää tehdä, miten sovitaan mistäkin ym ym. Ahdistaa sekin.

Ja kaikessa ahdistaa eniten se, miten Jii suhtautuu. En ymmärrä miksi ajattelen Jiitä koko ajan, siis että mitenköhän se tämän ja tämän asian ottaa. Minähän se tässä olen se joka on turpaan ottanut ja kärsinyt? Eihän mun tarvitsisi surea miten paha mieli Jiillä nyt on tai tulee olemaan? Eihän?
Mutta en osaa olla surematta. Ja se rakkaus mikä meidän välillä on edelleen ja tulee aina olemaan, estää sen.