Siltä ja väliltä

Joulu meni yllättävän hyvin. Normaalisti. Olimme Jiin kotona muutaman tunnin, pukki kävi ja Ässä sai lahjan. Sitten minun äitini luokse, olimme siellä myöhään iltaan asti. Ässä jäi yöksi. Ässä on ollut muutaman yön äidilläni nyt. Se tuntuu välillä hyvältä, vaikka ikävä on kova. Tänään Ässä tulee kotiin. :)

Meillä on mennyt aika hyvin. Mitä nyt Jii on vähän hermoillut kaikesta. Mä olen pistänyt merkille miten pienestä se nykyään hermostuu, johtuisikohan lääkkeistä. Se ei saanut helposti tupakkaa pehmeästä askista joten kirosanojen saattelemana se myttäsi koko askin paskaksi ja heitti roskiin. Levyt jotka pätkii lentää auton ikkunasta ja muutenkin on kirosanoja koko ajan ilmassa. Ahdistaa.

Tässä pari päivää sitten kun olimme menossa kaverin luokse, minä, Poika joka siis muuttaa meille ja Jii. Jii aloitti yhtäkkiä keskustelun. "Mikä tämä meidän tilanne nyt on?" Veti hiljaiseksi. Tajusin sitten yhdistää keskustelun ajankohtan, lastenvalvoja soitti aikaisemmin ja pyysi Jiin puhelinnumeroa, koska olen tehnyt meistä muuttoilmoituksen, minusta ja Ässästä. "Niin miten niin mikä tilanne?" Sanoin, enkä tajua yhtään miksi. Tottakai mä tiesin mistä puhutaan. No, sitten Jii sanoi että no kun puhelimessa muut sanoo että olet tehnyt muuttoilmoituksen ym ym. Sanoin sitten kaiken. Kyllä, silloin kun laitoin perjantaina viestiä että menet asuntotoimistoon kirjoittamaan vuokrasopimuksen... Jii tähän väliin tokaisi että "sanoit että pitäisi kirjoittaa se sopimus." No helvetti sentään, ei mun mieleni mihinkään ollu muuttunut. Kyllä, no kirjoitin sen vuokrasopimuksen ja samalla täytin osoitteenmuutoslapun. Kyllä, olen vienyt asumistukilaput kelaan, kyllä minulla on elatushakulaput valmiina, kyllä, olemme muuttamassa. "No milloin sä kannat kamasi ulos?" No, tässä pitäisi alkaa kohta.. "Jaaha". *huokaus*
Yritin piipittää etten siksi kertonut heti koska en tiennyt miten Jii suhtautuu asiaan. Että on vaikea puhua näistä. Ärsyttää, miksei Jii ymmärrä että mua pelottaa puhua näistä asioista, pelkään että se alkaa riehumaan.
Jiin puhetyyli näissä asioissa oikein huokuu syyttämistä. Saa minulle tunteen että minä revin tämän perheen rikki. Että syy on minun. Olen paska äiti, vien lapsen pois isänsä luota. Eihän se ole niin, eihän? Eikö mulla ole oikeus olla onnellinen?

Edellisen episodin jälkeen tulimme illalla kotiin. Jii tokaisi yhtäkkiä voileipää tehdessään että "mitähän sitten ois tapahtunu jos olisin sille sossutädille sanonut että mulla on jotain muuttoa vastaan..?" Olin ihan hiljaa, pää raksutti mitä sanoisin. Piipitin varovasti; En kyllä tiedä miten sellainen tilanne sitten hoidetaan, en tunne heidän käyttäytymistään. Teki mieli sanoa ettei sillä ole mitään merkitystä jos toinen tuntee olevansa uhattu ja vaarassa. En sanonut. Onneksi tilanne meni ohi.

*huokaus*

Nyt Jii siis tietää, että olen lähdössä. Että kaikki on valmiina. Ei tarvitse enää kuin pakata kamat ja mennä. Ja käydä lastensuojelutädin luona kirjoittamassa elatus/tapaamislaput, ja viedä kelaan lappuja. Se vähän helpottaa. Mutta tuntuu että kaikki on yhä kesken. En ole tehnyt pientäkään elettä pakkaamisen suhteen. En näin joulun alla yksinkertaisesti ole pystynyt. Kaikki, pikkuasioita lukuunottamatta, on mennyt todella hyvin. Vaikka ilmapiiristä huomaa minun ahdistuneisuuteni, olen hieman paremmalla tuulella. Saan öisin nukuttua ja paniikkikohtauksia tulee tosi harvoin. Tosin silloin kun se iskee, se iskee kunnolla.
Olen huomannut miten yllättävän aktiivinen lakanoissa pyörimisen kausi meillä on. Kun Ässä on ollut pari yötä hoidossa, ollaan kirjaimellisesti touhuttu koko ajan melkein. :) Se tuntuu hyvältä, jokin asia sentään loistaa suhteessamme.

Kun vaan saisin Jiin ymmärtämään todelliset syyt miksi teen tämän, ja miksen minä voi jäädä tähän asuntoon. Ei sitä tiedä miten paljon suhde parantuu ku asumme eri osoitteissa. Ei ole niitä asioista mistä yleensä tapellaan, yhteiset laskut, pyykkienpesu ja siivous, vaan on omat kodit mistä kumpikin pitää huolta itse.
Saa nähdä miten tässä käy..