3. joulukuuta 2009

Miten niin torstai on toivoa täynnä?

Olen äidin luona Ässän kanssa. Tulimme tänne eilen ja oltiin yötä. Ajattelin että saan rauhassa tehtyä isomman koulutehtävän loppuun kun äiti leikkii pojan kanssa. Ja saan illalla omissa oloissani kirjoitella blogia.

Mietin aika usein, antaisinko Jiille blogin osoitteen. Ehkä annankin, mutta myöhemmin. Kun tämä tilanne on rauhoittunut kunnolla. Ellei Jii ole jo nähnyt blogia. Tyhjentelen sivuhistoriaa aika usein ettei se täyty kaikesta turhasta, mutta on se voinut sen huomata, blogin siis. Toisaalta, mitä haittaa siitä on. Purkaudun tänne tunteiteni kanssa rehellisesti ja suoraan, täältä näkee miten paljon minuun sattuu ja mitä millä hetkellä ajattelen. Mutta olen muutellut joitakin paikkoja, asioita ym. Joten voisiko Jii käsittää muuttelut sillä tavalla että valehtelen, mikä sitten suututtaa? Vaikka ei muutokset tarinassa mitään vaikuta, asiani tulee selville ihan yhtä hyvin, väitän sitten olevani 20 vuotias helsinkiläinen tai 24v naikkonen kuopiosta. Sillä ei ole, tai ei minusta ainakaan pitäisi olla, kenelle lukijalle mitään sen suurempaa vaikutusta, mistä olen tai mikä on ikäni tai koulutukseni. Tai muutakaan. Vai onko muka?

Tosiaan. Tänään on torstai. Minua ärsyttää koska kirjoitusinto on kova mutta tuntuu etten tänne blogiin halua kertoa paljoa sellaisia arkisia ärsyttäviä asioita. Niinku että sain tentistä hyvän numeron tai että Ässä kävi taas uimassa ja nyt huutelee tuolla lastenhuoneessa että häntä rokotutettattiin lääkärin toimesta, kun otimme sikanuhapiikin. :) Hassu lapsi, elämäni piriste <3
Yritän siis kirjoitella tätä asiaa, tätä matkaani tänne, arkistenkin asioiden kera mutta ne eivät ole pääasiana.

Juttelin muuten eilen Jiin kanssa messengerissä.
Keskustelua voisi jotenkin verrata autokolariin. :D Hassu vertaus, mutta näin; Ensin ajellaan ihan tavallisesti. Sitten tulee pari liukasta mutkaa missä auto vähän nykäisee. Taas tavallista ajoa, kunnes ajetaan mustalle jäälle, auto lähtee käsistä, ja sitten rysähtää. Mutta onneksi sitten selvittiin hengissä ja päästiin kunnossa ulos autosta ja auto työnnettyä takaisin tielle. Ja matka jatkui.
Aluksi puhuimme siis ihan niitä näitä. Yritin puhua tunteista, sekä omista että Jiin. Meni välillä ihan häneksi ja jotenkin jännästi Jiin kirjoituksesta jo huomasi että sitä ärsytti puhua koko asiasta. Ja hän sanoikin lopulta sen. Yritin painottaa että asioista on pakko puhua. No, sitten alkoi se että jauhan yhtä ja samaa asiaa ja että hän ei voi estää mun muuttamista ja tahtoo pitää perheen kasassa ja ja ja.. Sitten tuli ärsytystä molemmin puolin, menneistä teoista ja kaikesta siitä, miten ne näyttävät heijastavan tulevaisuuden näkymiin. Silloin rysähti. Mutta sitten pikkuhiljaa saatiin keskustelu kunnolliseksi ja lähdimme jatkamaan matkaa. Siis sillä kuvannollisella autolla. :)
Puhuin muuttamisesta. Ja sain sanottua että menen perjantaina käymään vuokraisännän luona. Selitin myös että täytyy yhdessä näistä jutella, koska muutto eroaa normaalista, kun jos muutan taloyhtiön sisällä ja toinen ei heti saa asuntoa niin irtisanomisajat ym kaikki pitää miettiä. Ensin Jii oli että hän kyllä itse hoitaa asiansa kiitos vain, mutta loppuvaiheessa keskustelua sovittiin että kyselen perjantaina vapaiden kaksioiden tilaa. Jiitä varten.
Yksi asia mikä Jiitä ärsytti oli se että olen käyttäytynyt aika paljon kuin ei mitään ja kuitenkin sitten puhun tälläisiä, viitaten siihen etten ole puhunut kasvotusten. Siinä sitten selitin etten uskalla ja miksen ja ja.. Kaikkea.
Sitten kirottiin yhdessä maailmaa, miten nallekarkit ei mene tasan. Tuntui hyvältä jutella vähän arkisia asioita suurien tunteiden puimisen jälkeen. Kun Jii kysyi olinko lähdössä kaveripariskunnan kanssa keilaamaan, oletin että hän sanoo ettei olekaan tulossa. Mutta on hänkin tulossa. Että hyvä oli nähdä ettei keskustelumme asioista nyt ainakaan heti mitään suurta vaikutusta tehnyt meidän väliimme. Ja että voimme edelleen ja kaikesta huolimatta, hengailla porukalla.
Sen näkee sitten mikä fiilis on huomenna asunnonhaun jälkeen ja miten heti pystyn puhumaan asioista.
Mutta, nyt poliisikoira rexiä ja teetä :) Saa nähdä tuleeko Jii milloin meidät hakemaan, olisi tarkoitus mennä kämpille yöksi kun pitää hakea koulukirjoja ja lääkekin täytyy ottaa.

0 kommenttia tästä asiasta.: