Huono idea.

Mä en tiedä mitä minä ajattelin eilen. Mitä mä ajattelin viime yönä. Mä kaipasin sitä, janosin sitä. Tuntui niin pahalta olla yksin. Ja sorruin. Saimme keskusteltua asioista jonkun verran. Ja menin sänkyyn Jiin kanssa. Mä tiedän, tiesin koko ajan ettei se tosiaan ollut hyvä idea tässä tilanteessa. En sitten tiedä mikä sen tekee, joku idioottimainen itsensäsatuttamisenhalu vai mikä muu. *huokaus* Mutta se tuntui hyvältä. Älkää kiltit vääntäkö enää veistä haavassa, sattuu muutenkin.
Mä sanoin Jiille, mitä mieltä olen. Että tämä on huono idea ja vie tilannetta, no ei ainakaan oikeaan suuntaan. Mä sanoin ettei mun pitäisi edes olla täällä.

Mä vaan niin kaipasin sitä ja sen hellää kosketusta. Mutta nyt mun täytyy keksiä jotain, pistää pakki päälle ja peruuttaa kunnolla. Toivottavasti terapiatäti puhuu minuun tänään järkeä. Mun pitää lähteä pois täältä talosta.

Tämä hetki on juuri niin ärsyttävä, ja mua ahdistaa se etten voinut olla koskematta Jiihin eilen. Nyt kun paikat eivät ole enää niin kipeitä ja mustelmat on hieman haalentuneet, tulee ikävä. Se tappaa minut, nämä ristiriitaiset tunteet raatelevat minut. *huokaus* Mä en haluaisi lähteä, mutta ei se onnistu näin. Jos me ikinä halutaan tulla hyvin ja onnellisesti toimeen toistemme kanssa, se ei onnistu samassa asunnossa. Ei enää. Ässän takia mun on lähdettävä, ja itseni. Koska minulla ei oo mitään takeita ettei mitään pahaa tapahtuisi enää. Ja sitä riskiä minä en ota. Mun täytyy ottaa aikalisä.
Mä jotenkin huomaan Jiistä että se on alkanut tajuta sen että kohta oikeasti tapahtuu muutoksia. Mä puhun asuntoasioista nyt usein. Ja täytyykin, se on kova pudotus kun se tulee yhtäkkiä.

Tänään on tosiaan 8 jälkeen aika terapiaan. Sen jälkeen käyn mutkan asuntotoimistossa. En ole puhunut Jiille vielä mitään. Mutta mun on saatava jotain aikaan. Hyvähän se on tietää että voinko muuttaa omaan paikkaan parin viikon sisällä vai vasta ensi vuoden puolella, osaa suunnitella käytännön asioista.

Mua pelottaa tulevaisuus. Mä en ole koskaan asunut yksin omassa asunnossa. Saatika kahden lapsen kanssa, ainakaan pitkää aikaa (Jii oli kerran työkomennuksella usean sadan kilometrin päässä, pari viikkoa). *huokaus*

Saa nähdä tuleeko itsellekin joku resepti käteen terapiasta. Jiille oli määrätty masennuslääkkeitä. Nyt se sentään syökin niitä. Saankohan minäkin?

Tästä tuli nyt sekava posting, mutta yrittäkää ymmärtää.