Minua harmittaa syvästi että edellinen kävijälaskurini nollaantui uuden blogipohjan myötä. :/ Mutta yritetään olla sen antamatta häiritä.
Tässä kotona istun. Ässä meni nukkumaan hetki sitten. Yritän saada unirytmiä hieman aikaistettua, ettei aina aamuisin tarvitsisi herätellä, on poika kovin äitiinsä tullut meinaan heräämisessä. Eli ei meinaa millään nousta :D
Mulla on edelleen huono olo, fyysisesti. Olen taatusti tulossa sairaaksi, se ei ole mukavaa. Toivon ettei Ässä ala kuumeilemaan rokotuksen ansiosta, mutta jos alkaa, toivon että tulisi se tauti sitten minullekin, voisi ainakin sairastaa yhtäaikaa.. Vaikkei lapsen hoito sairaana mitään nannaa olekaan.
Äitini kysyi voisiko hän ottaa Ässän viikonloppuna reissuun mukaan. Toisaalta en haluaisi, mutta jos Ässä pysyy terveenä, miksei. Saisin yhden kokonaisen päivän itselleni, tai siis melkein. Perjantaina on opiskelua ja sitten saa olla rauhassa. Menen äidin luokse eläimiä vahtimaan, joten olen niiden kanssa yksin siellä. Saa ajatella omissa oloissaan. Viikonloppuna onkin menoja joten on muutakin tekemistä. Mutta katsotaan.
Nyt en osaa mitään ihmeitä kertoa. Jii katsoo simpsoneita. Kaikki on tällä hetkellä hyvin, tai siis no tavallisesti. Eilisestä muuttokeskustelusta ei olla puhuttu. Mutta puhutaan vielä. Pakko on.
Olen edelleen miettinyt asioita, monelta kantilta, mutta en ole keksinyt mitään syytä miten voisin jäädä asumaan tänne. Ei sillä että olisin niitä keksimällä keksinyt. Olen päätökseni tehnyt. Eri asia, missä väleissä sitten tullaan olemaan, mutta tarvitsen nyt muutosta, isoa sellaista.
Voisi lähteä nukkumaan. Hyvää yötä. :)
18. marraskuuta 2009
Tavallista tavallisempaa.
Terveisin Netta klo 20.40
Asiaa mm. ihan omaa napaa, pohdintoja, Ässä
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)


0 kommenttia tästä asiasta.:
Lähetä kommentti