Menneisyydestä + Jii & Ässä.

Jii ja minä tavattiin ja rakastuttiin 2003. Jii oli komea ja huumorintajuinen ja tulimme hyvin juttuun. Vietimme kaiken ajan yhdessä ja mitään pahaa ei ollut olemassakaan.

Alkoi tulla ongelmia. Kireät välit anoppilan kanssa nakersi myös meidän suhdettamme. Valheet satuttivat meitä, ja heikensi luottamusta toisiimme. En jaksanut. Vittuiltiin puolin ja toisin. Mä varmaan ärsytin, haukuin ja tein kaikkeni saavuttaakseni.. niin, en tiedä mitä. Tuntuu, näin myöhemmin ajatellen että kun huomasin asioiden menevän päin persettä, ajoin sitä eteenpäin ja sain syyn lähteä pois. Erosimme. Joimme ja riehuimme olimma tahoillamme. Jii tuli monesti kännissä meille, pyysi anteeksi ja halusi palata yhteen. Ja minä nauroin sille. En todellakaan katselisi tuollaista. Vaikkei asiat edes kauhean huonosti olleetkaan.
Palasimme yhteen. Emme halunneet olla erossa, se oli naurettavaa, rakastimmehan toisiamme. Ja taas kaikki oli hyvin.

En muista milloi Jii ensi kerran löi minua.
Olin järkyttynyt. Miten se voi lyödä minua?? Naista jota rakastaa ja jonka kanssa tahtoo elää elämänsä loppuun asti?? Halusin pois, kauas, heti. Jätän kaiken taakseni, ja sitä kusipäätä en tahdo nähdä enää ikinä.
Jii itkee, pyytää anteeksi, rukoilee minua takaisin, vannoo ettei enää ikinä.
Ja minä uskon. Itken ja sanon rakastavani. Ja kaikki on taas hyvin.

Hän on herrasmies. Hän on todella kiltti ja ihana, vie minut ulos syömään ja elokuviin, ostaa lahjoja. Kaikki on oikein hyvin. Unohdimme koko asian. Jos joskus se tuli mieleeni, ajattelin että se oli vaan... vaan.. joku ihme kerta. Ei edes mainitsemisen arvoinen, erehdys mikä ei tapahdu enää ikinä.

Ja sitten se tapahtui taas. Sama rinki toistui, eri syistä se tapahtui. Niistä en puhu, ne eivät ole tärkeitä. Koska mikään teko tai sana ei ole niin painava että sen takia pitäisi lyödä. En tiennyt mitä olin tehnyt väärin, vai olinko tehnyt mitään? Ehkä syy ei olekaan minussa. Ehkä olen ihan normaali. Ehkä Jiillä on jotain ongelmia, huolia..

Asiat meni paremmin. Oli pitkä aika ettei mitään tapahtunut. Kaikki oli hyvin. Ehkä pari eroa/taukoa ja kunnon keskustelut sekä ikävä puhdisti ilmaa. Menimme kihloihin ja tulin raskaaksi. Raskausaika sujui ihan hyvin. Jii palvoi massuani ja olimme onnellisia.

Ja sitten, joulukuun alussa sain pojan. Ässä oli helppo lapsi, mutta jatkuvat korvatulehdukset ja miehen töissäolo masensi minua. Mutta sain apua ja selvisin siitä. Nyt Ässä odottaa innolla kaksivuotispäiviään sekä joulua. Millainenhan joulu tästäkin tulee.. *huokaus* Jii on hyvä isä. Ja Jii merkitsee Ässälle koko maailmaa. Toivottavasti Jii ymmärtää että teen tämän juuri Ässän takia. Jotta meillä kaikilla olisi hyvä olo.

Mutta, pyrin elämään päivän kerrallaan ja tässä hetkessä. Kaikki on vielä auki. Pystyn Jiin kanssa juttelemaan nyt, ja olisi tarkoitus nähdä tänään ja jutella. Ja Ässä pääsee leikkimään Jiin kanssa.

Mulla on sitä miestä niin ikävä.. *huokaus*